Maailman ja Suomen tunnetuimmat uhkapelaajat

Uhkapelaaminen on suosittua sekä meillä Suomessa että maailmalla. Etenkin 2000-luvulla nettipokerin yleistyttyä on julkisuudessa paistatellut monia menestyneitä uhkapelaajia esittelemässä hulppeaa elämäänsä. 

Voisikin sanoa että pari vuosikymmentä sitten nähtiin buumi, jossa moni halusi tavoitella paikkaa menestyneiden uhkapelureiden joukosta. Suuria pettymyksiä oli kuitenkin luvassa: uhkapelit ovat todella vaikea keino rikastua, vaikka sosiaalisesta mediasta voisi toisenlaisen vaikutelman saada.

Maailmalla menestyneet uhkapelurit ovat tienanneet valtavia useiden kymmenien miljoonien eurojen omaisuuksia uhkapelejä, etenkin pokeria, pelaamalla. Suomessa omaisuudet ovat tietysti pienempiä, mutta on meilläkin muutamia kansainvälisesti hyvin menestyneitä pelureita.

Tässä artikkelissa esittelemme muutaman tunnetun uhkapelaajan sekä meiltä Suomesta että maailmalta! Mikäli haluat päästä kokeilemaan omaa onneasi, esimerkiksi kaikkinettikasinot.fi hyvä paikka löytää sopiva pelisivusto. 

Dan Bilzerian

Dan Bilzerian on rakastettu ja vähintään yhtä kiistelty julkisuudenhenkilö, joka on tunnettu tasapuolisesti uhkapelaamisesta sekä edesottamuksistaan sosiaalisessa mediassa. 

Vuonna 1980 syntynyt Bilzerian on kertonut voittaneensa miljoonia dollareita pokeria pelaamalla. Hän on osallistunut useisiin suuriin turnauksiin mutta tosiasiassa hän on jäänyt ranking-listoissa melko kauas maailman kärjestä. Vuonna 2009 hän sijoittui 180. sijalle Word Series of Poker Main Eventissä. 

Pokeripöytiä enemmän Bilzerian on niittänyt mainetta sosiaalisessa mediassa, etenkin Instagramissa. Keskeisimpiä teemoja Bilzerianin sisällössä ovat kalliit autot, aseet, raha sekä tietysti kauniit mallit. Bilzerianin elämäntyyli ja sosiaaliseen mediaan tuottama sisältö kerää paljon ihailua sekä kritiikkiä. 

Pokerin pelaamisen ja juhlimisen lisäksi Bilzerian on kokeillut siipiään näyttelijänä pienissä rooleissa. Bilzerianilla on ollut myös joitakin oikeudellisia ongelmia, kuten syytöksiä pahoinpitelyistä. 

Phil Ivey

Kaliforniassa vuonna 1977 syntynyt Phil Ivey on yksi pokerimaailman tunnetuimmista – ja arvostetuimmista – tähdistä. Ivey oppi pokerinpelaamisen perusteet isoisältään ja nousi ammattilaistasolle jo 20-vuotiaana. 

Phil Ivey on tunnettu kyvystään hallita useita pokerin eri muotoja mikä on melko harvinaista. Hän on voittanut uransa aikana kymmenen WSOP-ranneketta, mikä on yksi kaikkien aikojen korkeimmista määristä. 

Iveyn pelityyli on tunnettu aggressiivisuudestaan ja hänellä on tiettävästi hyvä kyky lukea vastustajia. Uransa aikana Ivey on pelannut joitakin pokerihistorian tunnetuimpia käsiä nousten elävän legendan asemaan. 

Luonnollisesti menestys pokerimaailman huipulla sekä suuret voitot ovat tuoneet Iveylle laajaa huomiota myös pokeripiirien ulkopuolella. Ivey on esiintynyt monissa TV-ohjelmissa ja toiminut mainoskasvona lukuisille kansainvälisille brändeille. 

Doyle Brunson

Doyle Brunson edustaa tällä listalla vanhempaa pelaajakuntaa ollen yksi pokerin suurimmista legendoista. Doyle Brunson, lempinimeltään Texas Dolly, syntyi vuonna 1933 Texasissa ja aloitti uransa 50-luvulla. 

Urheilullinen Brunson tähtäsi ensin NBA-ammattilaiseksi, mutta polvivamman myötä päätyi urheilun sijasta pokeripöytien ääreen. Tämä kannatti, sillä uransa aikana Brunson on voittanut kymmenen WSOP-ranneketta. 

Brunsonin vaikutus pokerikenttään ei ulotu vain pelipöytiin, sillä uransa aikana Brunson on kirjoittanut myös useita pokeria käsitteleviä kirjoja. 

Vuonna 2018 eläkkeelle jäänyt Brunson jatkaa pokerin pelaamista pienemmissä pöydissä edelleen ja jakaa aktiivisesti pokeritietoutta sosiaalisessa mediassa. 

Jens Kyllönen

Espoossa vuonna 1989 syntynyt Jens Kyllönen on yksi Suomen menestyneimmistä ja tunnetuimmista pokeriammattilaisista. Kyllönen on saavuttanut suurta menestystä etenkin nettipokerissa. 

Suuren yleisön tietouteen Kyllönen nousi vuonna 2009 voitettuaan European Poker Tourin vain 18-vuotiaana. Tämä voitto toi Kyllöselle yli miljoonan euron palkintopotin ja vakiinnutti hänen asemansa yhtenä lupaavimmista nuorista pokeripelaajista. 

Kyllönen tunnetaan nettipokerimaailmassa nimimerkillä Jeans89 ja hänen pääasiallinen pelimuotonsa on ollut Pot Limit Omaha. Vuosien saatossa Kyllönen on kerännyt pokeria pelaamalla useiden miljoonien eurojen voitot. 

Viime vuosina Kyllönen on isoilta osin vetäytynyt pokerimaailmasta ja profiloitunut enemmänkin ammattisijoittajaksi. Kyllönen sijoittaa etenkin teknologiaosakkeisiin ja jakaa tietouttaan sekä näkemyksiään markkinatrendeistä sosiaalisen median välityksellä. 

Jaajo – ultimaattinen gämblääjä

Jaajo Linnonmaa on suomalainen julkisuudenhenkilö, joka tunnetaan parhaiten radiojuontajana SuomiPopin Aamulypsy-ohjelmasta. Linnonmaa on myös televisiojuontaja, monialayrittäjä sekä viihdetaiteilija. 

Uhkapelaamista ei ole varsinaisesti korostettu Linnonmaan uran pääpiirteenä, mutta tiedossa on, että Linnonmaa on aktiivinen rahapelien pelaaja. Hän on tunnetusti osallistunut useisiin pokeriturnauksiin sekä hyväntekeväisyystapahtumiin joissa pelataan rahasta. 

Lisäksi Linnonmaa on suuri urheilun ystävä ja lyönyt julkisesti vetoa monista kotimaisista urheilutapahtumista merkittävillä summilla. 

Jaajo Linnonmaa on myös omistanut Ultimaattinen Gämblääjä -sivuston sekä yhteisön mainostaen ulkomaisia rahapelisivustoja.  

Aleksi Valavuori

Aleksi Valavuori on suomalainen mediahenkilö ja urheiluvaikuttaja, joka on tullut tunnetuksi myös televisiojuontajana sekä sosiaalisen median persoonana. Valavuori on tunnettu kärkkäistä kommenteistaan ja hänellä tuntuukin jatkuvasti olevan jonkinlainen debatti käynnissä.  

Valavuori on alun perin kunnostautunut etenkin koripallon saralla ja vuosien saatossa toiminut useiden koripallojoukkueiden managerina. Hän on toiminut myös kommentaattorina monissa urheilutapahtumissa. 

Valavuori tiedetään todella aktiivisena urheilukeskustelijana etenkin X-viestipalvelussa. Valavuori on uhkapelaamisen ystävä ja aktiivisen vedonlyönnin lisäksi hänet on nähty usein pokeripöydissä istumassa. Uhkapelaaminen on merkittävä osa Valavuoren julkista kuvaa. 

Viime vuosina mediassa on uutisoitu Valavuoren massiivisista veloista, joista ainakin osa on peräisin uhkapeleistä saatujen tulojen verorästeistä. Tätä nykyä Valavuori asuu ulkomailla ja työskentelee ulkomaisilla rahapeliyhtiöillä. Keskustelua urheilun saralla Valavuori jatkaa aktiivisesti sosiaalisen median kanavissaan. 

Kannattaako uhkapeliammattilaisuutta tavoitella?

Erityisesti Dan Bilzerianin kaltaiset sosiaalisen median hahmot saavat monet nuoret miehet pohtimaan, olisiko uhkapelien pelaaminen helppo tie menestykseen ja vaurauteen. Suositeltavaa on heittää kuitenkin jäitä hattuun, uhkapelejä pelaamalla on nimittäin todella vaikea vaurastua. 

Pokerimaailmassa taso on todella kova ja vain ani harvoilla riittää rahkeet isoihin pelipöytiin. Vedonlyönnin puolella menestyminen voi asiansa osaavalle urheilutietäjälle olla hieman helpompaa, mutta ilmaiseksi raha ei todella tule. Vedonlyöntiammattilaisena toimiminen on todella raskasta ja henkisesti kuormittavaa työtä. 

Uhkapelit kannattaakin ennemmin ottaa hauskana viihteenä ja harrastuksena ja jättää omaisuuden haaliminen muiden hommien kontolle. Tämä ei toki kuitenkaan tarkoita, etteikö pokeria pelaamalla ja vetoa lyömällä voisi silti haalia mukavia lisätuloja!

Tulevaisuudessa uhkapelit tulevat muuttumaan, sillä uusi rahapelilisenssi mullista kasino- sekä vedonlyöntikentän totaallisesti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *