Yhä useampi perhe hakee lainaa nousevien elinkustannusten takia

Varmaan keneltäkään ei ole jäänyt huomaamatta kustannusten nopea ja korkea nousu lähes kaikissa arjen asioissa. Kulujen ja maksujen nousu on tullut monelle epämiellyttävänä yllätyksenä ja aiheuttanut paljon ongelmia varsinkin sellaisissa perheissä, joissa rahat ovat muutenkin olleet tiukoilla. 

Kustannusten nousun vuoksi monet perheet ovat joutuneet tinkimään elintasostaan ja karsimaan jopa perusasioista. Perheet joutuvatkin hakemaan säästöjä ja tukea, sekä jopa turvautumaan lainaamaan rahaa elinkustannusten kattamiseksi.

Kannattaako hakea lainaa nousevien elinkustannusten kattamiseksi?

Yleisesti voi pääsääntönä ajatella ettei kannata ottaa lainaa rahoittaakseen elämistä velkarahalla. Laina voi kuitenkin joissain tilanteissa olla varsin järkevä ratkaisu, jos sitä käytetään ratkaisemaan ongelmia tai ehkäisemään niiden syntymistä. Varsinkin velan ottaminen aiempien velkojen maksamista varten tuottaa usein suurempia ongelmia.

Lainasta on todennäköisesti apua tilanteessa, jossa esimerkiksi aiempia velkoja ei pystyisi maksamaan ja niistä olisi aiheutumassa maksuhäiriömerkintä tai ongelmia, kuten sähköjen tai puhelinliittymän katkaisu. Tällöin estetään syntymästä muita, paljon pahempia seurauksia, ja korkokustannukset tuntuvat tähän nähden hyvin pieniltä.

Velkaa ei kannata rahoittaa lainarahalla

Tilanteessa, jossa tulot eivät meinaa riittää normaalien elinkustannusten kattamiseen, ei kannata ottaa lainaa rahoittaakseen elintason ylläpitoa velkarahalla. Krooninen velka tuottaa todennäköisesti lopulta runsaasti enemmän ongelmia, sillä lainaraha olisi syytä pystyä maksamaan takaisin.

Monesti ajatellaan että esimerkiksi 200e pikavippi on harmiton, pieni summa, jonka saa helposti maksettua takaisin. Pikavippiä ei kuitenkaan kannata ottaa, ellei ole varma pystyykö sen todella ongelmitta maksamaan pois. Pikavipin käyttö hetkellisten taloudellisten ongelmien ratkaisuun voi kuitenkin olla perusteltua, jos kokonaistilanne sitä vaatii. 

Pikavippiä ei kuitenkaan kannata maksaa takaisin uudella pikavipillä tai muulla lainarahalla, sillä näin siirretään vääjäämätöntä ja lainan lopullisesta määrästä tulee koko ajan suurempi. Uutta lainaa ottaessa tulevat yleensä päälle erilaiset lainan perustamiskustannukset, sekä laskutuslisät, korkokustannuksista puhumattakaan.

Mistä apua, jotta lainaa ei tarvitse hakea?

Monille on tärkeää pyrkiä pärjäämään ilman ulkopuolista apua. Tämä voi johtua häpeästä, sekä myös tietämättömyydestä siitä mitä palveluita ja tukea on saatavilla. Talous ja raha-asioihin on mahdollista saada apua esimerkiksi velkaneuvonnasta, sekä kunnilta ja muilta julkisilta toimijoilta, kuten seurakunnilta, jotka tarjoavat apua yleensä täysin ilmaiseksi.

Tukea voi saada tarpeesta riippuen elinkustannusten kattamiseen, oman talouden hallintaan, ruokaan, päivittäistavaroihin, silmälaseihin tai vaikkapa lastenhoitoon. Tarpeesta riippuen apua on siis saatavilla monien eri toimijoiden kautta. Ensimmäiseksi kannattaa etsiä yhteystietoja internetistä tai ottaa suoraan yhteyttä oman kunnan sosiaalitoimeen.

Erilaisten apua tarjoavien palveluiden sekä kustannuksiin haetun lainan lisäksi on mahdollista pyytää nykyisten laskujen kohdalla eräpäivän siirtoa. Eräpäivän siirron avulla on mahdollista saada lisää maksuaikaa esimerkiksi suureen vakuutus-, sähkö- tai vesilaskuun. Tätä mahdollisuutta kannattaa pyrkiä hyödyntämään mieluummin kuin ottamalla uutta lainaa laskun maksamiseen.

Apua kannattaa aina pyrkiä hakemaan ennen tilanteen eskaloitumista, sillä ennaltaehkäisy on paljon helpompaa ja tehokkaampaa, kuin ongelmien korjaaminen ja jälkien siivoaminen. Ole siis aktiivisesti yhteydessä ongelmissa auttaviin tahoihin ennen tilanteen kriisiytymistä.

Yhteenveto

Yleinen taloustilanne ja hintatason nousu on johtanut moniin ongelmiin varsinkin perheiden keskuudessa. Jo valmiiksi tiukoilla olevien perheiden on vaikea karsia kustannuksia, jonka vuoksi tukea tarvitaan yhä enemmän.

Kustannuksia ja maksuja pyritään kattamaan säästämällä, lainaamalla rahaa, sekä hankkimalla ulkopuolista tukea niiden maksamiseen. Lainaamista kannattaa pyrkiä välttämään viimeiseen asti, sillä lainaraha tulee lähes aina kalliimmaksi kuin esimerkiksi eräpäivän siirtäminen.

Monille tiukan paikan tullessa ensimmäinen apukeino on hankkia pikavippi nopeasti pankkitilille. Pikavippi voi kuitenkin tulla hyvin kalliiksi, jolloin sen takaisin maksamista saatetaan rahoittaa ottamalla uusia pikavippejä. Tämä puolestaan voi johtaa kierteeseen, joka pahimmillaan aiheuttaa luottotietojen menettämisen ja sen kautta arjen hallinnan vaikeutumisen.

Ulkopuoliset tahot kuitenkin tarjoavat monia erilaisia tukipalveluita alkaen aina avusta budjetin hallintaan, ruoka-apuun ja erilaisiin avustuksiin. Avustukset auttavat maksamaan asumisen ja elämisen kustannuksia, kuten sähkölaskuja, silmälaseja tai muita apuvälineitä.

Ongelmiin on syytä hankkia apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta ongelmat eivät kärjisty ja niiden hoitaminen olisi mahdollisimman helppoa. Ennaltaehkäisy on siis kaikista paras keino välttyä suurilta talousongelmilta, kuten lainoilta, joita ei ole varaa maksaa takaisin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *